HARMAA

Istuutuu penkille. 

Sytyttää maasta löytyneen tupakan. Hiukset lepäävät laineilla hänen olkapäillään. Ne ovat lähes harmaat, vaikka ikää ei ole läheskään niin paljoa, että hänestä pitäisi tulla luonnonmukaisten syiden takia harmaa.

Mutta hän on.

Koko elämä on harmaan eri sävyissä. 

Talo, taivas, maa, jopa koirakin on harmaa.

Eniten ikävää on se, että värisokeuskaan ei voisi viedä tätä sävyä pois, ellei sitten vain sulje silmiään ja ajattele kaiken olevan esimerkiksi keltaista.

Keltainenhan on kaunis väri. Ilon väri.

Tupakan tulipää polttaa sormeen vesirakkulan. Yrittäisikö puhkaista vai antaisiko tuonkin vain olla?

Tulehtua, mädäntyä?

Antaisi senkin muuttua harmaaksi?

Nousee, tumppaa jo lähes itsekseen sammuneen natsan, vetäisee keuhkot täyteen pakokaasuista täyttynyttä ilmaa naksuttellen samalla kipeitä niveliä takaisin paikoilleen.

Kohtaa vastaantulevia, hymyileviä kasvoja. Pariskuntia, yksineläjiä, perheitä.

He eivät ole harmaita. He eivät ole yksinäisiä. Heidän ei tarvitse puhua mielikuvitusystävilleen päivän saavutuksista, he eivät ole dramaattisia, kuten hän on.

Dramaattinen ja harmaa.

Pääsee kotiovelle, nojautuu ovea vasten ja kuuntelee.

Ei mitään.

Hän kuulisi kaiken, hän kuulisi pientäkin pienemmän, terävän, haavan tekevän nuppineulan putoavan lattialle.

Aivan varmasti korvat rekisteröisivät kaiken äänen, joka talosta kuuluisi, mutta ei mitään.

Ei tänäänkään.

Avaa oven, astuu eteiseen. Riisuu nauhakengät puuskuttaen, kumartaminen sattuu selkään.

Iskias.

Tuijottaa pistävästi seiniä, nukkuvaa koiraa, verhoja, ikkunoita.

Huoahtaa ja istuutuu harmaalle sohvalle nostaen jalat rennoiksi pöydälle.

Ei saavuttanut mitään, ei tule koskaan saavuttamaan.

Paitsi katkeruuden.

Mutta miksi olla katkera, kun itse on tiensä valinnut?

Miksi olla vihainen? Miksi, miksi, miksi?

Ei ole niin kirkasta väriä, keltaistakaan, että tie ja koko maailma hänelle muuttuisi.

Ei tänään, ei huomenna, koskaan.

Sulkee silmänsä, nukahtaa.

Muuttuu näkymättömäksi, poistuu kartalta kokonaan.

Harmaus nukkui pois.

Tavaroineen, koirineen.

Ensi viikolla on jo uudet asukkaat.

Ja esikoistaan odottava aviopari haluaa taloon ehdottomasti keltaiset verhot.