Jättimäiset
lumihiutaleet tappavat ihon
Joku
pyytää taistelemaan vielä läpi tämän sodan
Tyyneys
on ulkokuoressani läpipääsemätön
Mutta
vihaan sitä, kun kuulevat korvat muuttuvat kuuroiksi
Valoni
sammui
Minä
sen mukana
Suoraan
petoeläimen suuhun joudan
Tai
sitten silvon itse itseni
Ymmärrän
maiseman värikylläisyyden
Ymmärrän
sanojenne merkityksen
Ymmärrän
jotain, mitä en enää halua muistaa
Mutta
ymmärrys on laaja käsite elämän mittakaavassa
Viimeisenä
lähtijänä toivoisin olevani, olen silti ensimmäinen
Haaveilen
haudasta, josta ei enää tämän saippuasarjan juonessa nousta
Kirjoittakaa
minut niin hyvin, ettei tarvitsisi enää palata
Vannon, että maailman ihmisluvun huomioonottaen se olisi pieni teko
Annan
kaikkeni
Mutta
väärällä tavalla
Kuulen
särösanoja, sairauden värittämiä
Tapan
itseäni hitaasti, mutta niin kuuluisan varmasti
Aika
pakenee, enkä ole edes nähnyt vielä tähdenlentoa
Kaikki
hiipuu hiljalleen, mutta se lohduttaa
Annan
esiripun laskeutua itseni peitoksi
Tämä
näytelmä on jo niin monin silmin nähty
Valoni
sammui
Viimeisenä
lähtijänä olen ja näen kaiken
Olin
varma ja vankkumaton
Olin
ja vannoin
Mutta
yhä olen tässä
