EPÄKUOLLUT

Jättimäiset lumihiutaleet tappavat ihon

Joku pyytää taistelemaan vielä läpi tämän sodan

Tyyneys on ulkokuoressani läpipääsemätön

Mutta vihaan sitä, kun kuulevat korvat muuttuvat kuuroiksi

Valoni sammui

Minä sen mukana

Suoraan petoeläimen suuhun joudan

Tai sitten silvon itse itseni

Ymmärrän maiseman värikylläisyyden

Ymmärrän sanojenne merkityksen

Ymmärrän jotain, mitä en enää halua muistaa

Mutta ymmärrys on laaja käsite elämän mittakaavassa

Viimeisenä lähtijänä toivoisin olevani, olen silti ensimmäinen

Haaveilen haudasta, josta ei enää tämän saippuasarjan juonessa nousta

Kirjoittakaa minut niin hyvin, ettei tarvitsisi enää palata

Vannon, että maailman ihmisluvun huomioonottaen se olisi pieni teko

Annan kaikkeni

Mutta väärällä tavalla

Kuulen särösanoja, sairauden värittämiä

Tapan itseäni hitaasti, mutta niin kuuluisan varmasti

Aika pakenee, enkä ole edes nähnyt vielä tähdenlentoa

Kaikki hiipuu hiljalleen, mutta se lohduttaa

Annan esiripun laskeutua itseni peitoksi

Tämä näytelmä on jo niin monin silmin nähty

Valoni sammui

Viimeisenä lähtijänä olen ja näen kaiken

Olin varma ja vankkumaton

Olin ja vannoin

Mutta yhä olen tässä