Maailman
sisin kalpenee ympäriltä
Yskittävä
tunkkaisuus syö ilmamassan
Leijailevat
ihmishahmot tanssivat juhlien
Seuravaan
pudottavaan askelmaan on enää metri
Sisin
sopertaa kiivasta suruaan
Hävettää
kuinka heikko ihminen lopulta on
Sellissään
siellä hikisenä kituu hän
Jonka
todella tunnen olevan minä itse
Valkoiset
viattomuuden hunnut tahriintuvat
Jäljellä
enää on tuo tuhkanvaalea kruunu
Sormet
taittelevat hiuspinnistä muodottoman
Onko
tämä taidetta vai hermostuneisuuden perikuva
Käsistä
lipeää jotain todella tärkeää
Suu
pysyy kiinni, mutta silti uikutus kuuluu
Mikä
on tärkeää, jos tärkeydessä on kaikki
Kuka
sanelee vieraat tiet, kun auto on jo ojassa
Elämä
on riipivän yksinäisyyden keskellä rikkinäistä
Se
hajoaa ja palasista on koottava jotain kaunista
Vihaisuus
purskahtaa äänettä nyrkkinä peiliin
Ketä
tästä syytetään, missä on oikeus olla viaton
Olenko
edelleen elossa eleettömästi
Kuvitelmissani
lintu visertää viereisen puun oksalla
Kaikki
tämä humiseva katoavaisuus on lohdullista
Kunnes
se haihtuu ja jäljellä on vain lopullisuuden lapselliset hymnit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti